Visions of Tomorrow – Engineered Today
Search

Tuotekehityskoulua Tehtaanpuiston yläasteen kanssa

Kirjoittanut Mika Patrakka
Julkaistu

Saimme olla Helsingin Tehtaanpuiston yläasteen kuvataiteen ja käsityön kurssilaisille pitämässä tuotekehityskoulua. Oppilaille edellä mainittu kurssi tukee yrittäjyyskasvatusta sekä koulun toista painotetun opiskelun linjaa, ilmaisu- ja kuvataidepainotusta. Kurssin keskeisiä sisältöjä ovat tuotesuunnittelu, muotoilu (erityisesti suomalainen muotoilu) sekä mediakasvatus. Suomalaiseen muotoiluun he ovat tutustuneet muun muassa käymällä Designmuseossa. Tämän kevään teemaan kuului tutustua yritysten tuotekehitystyöhön ja päästä hieman osallistumaan siihen.

Tuokehityskoulussa oli innostusta ja halua oppia suunnittelemaan tuotteita teollisesti valmistettavaksi. Oppilaiden omat tuotekehitysideat hyödynsivät uutta teknologiaa sekä internetiä. Inspiraationa ovat olleet nuorten omasta elämästään havaitut kehitys- tai parannuskohteet. Koululaiset olivat oivaltaneet omissa tuotesuunnitteluideoinnissaan, että oman elämän havainnointikin saattaa käynnistää uusien tuoteideoiden synnyn.

Ilahduttavinta oli myös kuunnella ideoiden esityksiä, joissa käyttötilanteita ja tuotteiden hyötyjä kuluttajille oli kuvattu luovasti sekä miten avointa suhtautumista ympärillä oleviin haasteisiin ja tiedostettuihin tarpeisiin heillä oli. Ideoiden visiot olivat lennokkaita ja hyvää polttoainetta jatkokehittelyihin.

Tuotekehityskoulun ensimmäisessä osassa käytiin oppilaiden kanssa läpi tuotesuunnittelun prosessia, innovaatio- ja ideointimenetelmiä sekä hieman patenttiasioita. Oppilaiden tuoteideoista valikoitui oppilaiden toimesta “aivoskanneri”, joka tallentaa tietoa aivoista ja tietoa voidaan vaikka vuokrata kaverille. Tuotteen ympärille alkoi jopa muodostua palvelu- ja liiketoimintamalleja. Ensimmäisen vaiheen jälkeen oppilaat saivat jatkokehitystehtäväksi jatkaa aivoskannerin konseptointia ja protomallien rakentamista.

Toisella kerralla kävimme jatkokehitystehtäviä läpi ja aloimme pohtia miten piirros- ja hahmomallit voidaan viedä 3D-malliksi suunnitteluohjelmiin tai mallintaa konsepteista 3D-malleja tarkempaan tarkasteluun kohti valmistusta. Kaksi sessiota olivat antoisia meille sekä Tehtaanpuiston oppilaille ja opettajille.

rdschool_tehtaanpuisto_design.jpg

Koulujen kanssa tehtävä työ on antoisaa ja tulevaisuuden näkökulmasta äärimmäisen tärkeää. Suomi tarvitsee tulevaisuuden tekijöitä, jotka rohkealla ja positiivisella asenteella haluavat tehdä Suomesta ja maailmasta paremman paikan elää, yrittää ja tehdä työtä sekä uusia innovaatioita.

Kun kysyimme oppilailta ja opettajilta mitkä asiat vaikuttivat mielenkiintoisimmilta saimme muun muassa seuraavanlaisia vastauksia:

Opettajien kommentti: Oppilaille että opettajille yritysvierailu oli oikein myönteinen ja paljon uutta oppia tuonut kokemus ja oppilaat olivat todella innostuneita yrityskäynnistä ja yhdessä käsitellyt asiat herättivät kovasti keskustelua myös jälkikäteen. Toivottavasti myös jatkossa tällainen yhteistyö olisi mahdollista.

Oppilaiden kommentteja: 3D mallintaminen oli kiinnostavinta, tuotekehitys on pitkäjänteistä, voisi tehdä työkseen, ideointi on mukavaa, pitää paljon piirtää jne…

Hyvää kesälomaa Tehtaanpuiston 7 luokan kuvataiteen ja käsityön kurssilaisille ja opettajille!

Tags
Avainsanat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Mika Patrakka

Marketing Manager, Marketing (BBA, B.Sc. (Industrial Design) ) Mika Patrakka has an educational background in marketing and industrial design. He has special expertise in the development of customer-centric business and marketing strategy and operations from the perspectives of digitalization and customer experience.

Intelligent Engineering

Uusin artikkeli

02/03/2023

Vihreä ammoniakki Suomesta – veden, tuulen ja maan synergiaa

Kirjoittanut By Jussi Ylinen

Uusiutuvalla energialla tuotettu vihreän vedyn johdannainen vihreä ammoniakki voisi olla uusi energia- ja tulolähde Suomen kansantaloudelle. Sen avulla Suomi voisi irtaantua riippuvuudestaan ulkomaiseen maakaasuun, ja se voisi auttaa Suomea saavuttamaan omavaraisuuden maataloustuotannossa tai olla tulevaisuuden...

Read more » Lue lisää »
Artikkeli

Copyright © 2020 – Elomatic, All rights reserved