Visions of Tomorrow – Engineered Today
Search

Avainsana: energiatulevaisuus

Blog

Ajanhallinta on keskeinen tekijä tulevaisuuden energiajärjestelmissä

Stephen Hawking on käynyt kirjassaan Ajan lyhyt historia, läpi maailmankaikkeutemme kehitystä ja kuinka aika on olennainen osa sitä. Aikakäsitys on historian saatossa muuttunut ja aina 1900-luvun vaihteeseen saakka uskottiin absoluuttiseen aikaan. Suhteellisuusteoria toi tulleessaan ajan...

Blog

Energiakatselmuksilla kohti hiilineutraalia toimintaa

Olemme toteuttaneet viimeisen kolmen vuoden aikana 41 energiakatselmusprojektia. Näistä kaksi on toteutettu ulkomailla oleviin kohteisiin. Katselmoidut yritykset ovat olleet eri teollisuuden aloilta (Kuva 1). Eniten katselmuksia on toteutettu elintarviketeollisuudelle. Jaetulla toisella sijalla ovat metsä- ja...

Blog

Tulevaisuus on muutoksenhallintaa 

Tämä on jatko-osa nro 4 aiemmin julkaistuun blogiin Tuloksiin hallituilla ja suunnitelluilla investoinneilla. Tutustuessani uuteen ISO45001-standardiin, muutoksenhallinta oli siinä minulle aivan uusi asia: Miten varmistetaan muutostilanteissa, että turvallisuusasiat on huomioitu. Esimerkiksi jos tehtäisiin muutoksia automaatiojärjestelmän ohjauksiin, olisi varmistettava, ettei uusi ohjaus missään tilanteessa aiheuttaisi turvallisuusriskiä. Tähän on...

Blog

Energiasuunnittelija murroksen mahdollistajana

Meneillään oleva energiamurros luo aivan uudenlaisia haasteita niin energiayhtiöille kuin teollisille toimijoille. Tämä haastaa myös suunnittelu- ja konsulttitoimintaa aivan uudella tavalla. Kuitenkaan nollapisteestä tähän työhön ei tarvitse lähteä, koska monia asioita tehdään jo suunnittelukonttorin uumenissa tänä päivänä. ...

Copyright © 2020 – Elomatic, All rights reserved