Visions of Tomorrow – Engineered Today
Search

Pato kalaportaana Vanhankaupunginkoskella

Kirjoittanut Jukka Mikkonen
Julkaistu

Helsingin kaupunginhallitus palautti 14.9.2015 kokouksessaan uuteen valmisteluun aloitteen, jossa esitetään Vanhankaupunginkosken länsihaaran sulkevan padon purkamista. Jotta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle voidaan tehdä esitys padon purkamisesta tai säilyttämisestä, kaupunginhallitus haluaa asiasta tarkemmat selvitykset.

Kalojen vapaata nousua puoltavat tahot ovat vaatineet padon purkamista, jotta kaloille avautuisi reitti ylös koskea Vantaanjokeen kutemaan. Padon puolustajat taas ovat korostaneet kulttuurihistoriallista arvoa, joka padolla ja turbiinilla vuodelta 1876 teollisen kehityksen merkkinä on.

17.9.2015 kokoontuivat Elomatic innovaatiotiimin jäsenet Pekka Koivukunnas ja Jukka Mikkonen ihmettelemään padolle kalojen ja teollisen historian välistä kiistaa. Ajatuksia pulppusi ja ideoita syntyi samalla, kun katsottiin päin patoa iskeytyviä meritaimenia. Tarkasteltiin eri näkökulmista ideaalia, jossa pato ympäristöineen säilyisi muuttumattomana ja silti kalojen nousu olisi mahdollista.

Haasteellinen ristiriita ohjasi pohtimaan, voitaisiinko patoa hyödyntää resurssina kalojen nousuun. Tältä pohjalta syntyi idea, jossa kalaportaat voisivat integroitua padon rakenteeseen. Ratkaisu mahdollistaa padon säilymisen ulkoisesti lähes nykyisenkaltaisena.

Katso ideaa esittelevä video tästä:

Tags
Avainsanat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Jukka Mikkonen

B.I.D. (Industrial Design) - Jukka Mikkonen has worked as an industrial designer and industrial design manager for 20 years. During his career he has participated in over one hundred industrial design and product development projects in design and management roles. Mikkonen joined Elomatic in 2011 at works at the Elomatic Helsinki office where he is the Industrial Design Manager of the product development department.

Intelligent Engineering

Uusin artikkeli

02/03/2023

Vihreä ammoniakki Suomesta – veden, tuulen ja maan synergiaa

Kirjoittanut By Jussi Ylinen

Uusiutuvalla energialla tuotettu vihreän vedyn johdannainen vihreä ammoniakki voisi olla uusi energia- ja tulolähde Suomen kansantaloudelle. Sen avulla Suomi voisi irtaantua riippuvuudestaan ulkomaiseen maakaasuun, ja se voisi auttaa Suomea saavuttamaan omavaraisuuden maataloustuotannossa tai olla tulevaisuuden...

Read more » Lue lisää »
Artikkeli

Copyright © 2020 – Elomatic, All rights reserved